Työkykyjohtaminen: vapaaehtoinen voimavara vai lainsäädännöllinen velvoite? : Työkykyjohtamisen käsitteen oikeudellinen arviointi ja työnantajan lainsäädännölliset velvoitteet
Saarelainen, Lauri (2024-10-23)
Työkykyjohtaminen: vapaaehtoinen voimavara vai lainsäädännöllinen velvoite? : Työkykyjohtamisen käsitteen oikeudellinen arviointi ja työnantajan lainsäädännölliset velvoitteet
(23.10.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024111894764
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024111894764
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on työkykyjohtaminen ja sen lainsäädännöllinen viitekehys. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitkä työkykyjohtamisen käsitteeseen kuuluvista elementeistä ovat työnantajalle lainsäädännön nojalla pakottavia. Tämän lisäksi tutkimuksessa tutustutaan näiden velvoitteiden sisältöön. Tutkimuksessa sivutaan myös työkykyjohtamisen ja ESG-ajatuksen välistä suhdetta.
Työkykyjohtaminen on usein mielletty työnantajan vapaaehtoisiksi toimiksi edistää työntekijöidensä työkykyä. Tutkielman tarkoituksena on selventää sitä, etteivät kaikki työkykyjohtamiseen sisältyvät elementit ole työnantajalle vapaaehtoisia. Osasta näistä elementeistä on Suomen kotimaisessa lainsäädännössä säädetty työnantajaa pakottavasti. Tutkimuksen kohteena on työkykyjohtamisen sääntely kotimaisessa lainsäädännössä mukaan lukien Euroopan unionin antama jäsenvaltioita sitova sääntely.
Tutkimuksessa käytetään oikeusdogmaattisia eli lainopillisia menetelmiä, joilla selvitetään lainsäädännön sisältöä ja sen soveltamista käytännön tilanteissa. Analyysin kohteena on sekä kotimainen että Euroopan unionista (EU) tuleva lainsäädäntö. Tutkimuksessa käytetään myös oikeusvertailevia menetelmiä, joilla selvitetään eri lainsäädäntöjen eroja ja yhtäläisyyksiä. Vertailun kohteena ovat Suomen ja EU:n lainsäädäntö.
Tutkielman ensimmäisenä tutkimustuloksena on työkykyjohtamisen käsitteen rajaaminen koskemaan työnantajaa lainsäädännöllisesti pakottavia elementtejä. Näitä elementtejä ovat työnantajan työturvallisuusvelvoitteet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvovelvoitteet, velvollisuus järjestää työterveyshuolto sekä velvoite vakuuttaa työntekijä. Käsitteen rajaamisen jälkeen näiden velvoitteiden sisältöön ja erittelyyn perehdytään tarkemmin sekä kotimaisen että EU:sta seuraavan sääntelyn näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tutustutaan näiden velvoitteiden historiaan ja mahdollisiin tulevaisuuden kehityssuuntiin.
Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä, että työkykyjohtaminen on oleellinen osa työnantajan lakisääteisiä velvoitteita, ja sen tarkennettu rajaaminen näihin pakottaviin elementteihin on välttämätöntä selkeyden ja vastuiden ymmärtämiseksi. Työnantajan työturvallisuusvelvoitteet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, työterveyshuollon järjestäminen sekä työntekijöiden vakuuttaminen muodostavat lainsäädännöllisen perustan, johon työkykyjohtaminen lainsäädännön näkökulmasta nojaa. Tutkimustuloksista on myös pääteltävissä, että työnantajaan kohdistuvat vastuut tulevat tulevaisuudessa laajenemaan vähintäänkin tilanteissa, joissa uusia työntekijäryhmiä tuodaan työoikeudellisen sääntelyn piiriin.
Työkykyjohtaminen on usein mielletty työnantajan vapaaehtoisiksi toimiksi edistää työntekijöidensä työkykyä. Tutkielman tarkoituksena on selventää sitä, etteivät kaikki työkykyjohtamiseen sisältyvät elementit ole työnantajalle vapaaehtoisia. Osasta näistä elementeistä on Suomen kotimaisessa lainsäädännössä säädetty työnantajaa pakottavasti. Tutkimuksen kohteena on työkykyjohtamisen sääntely kotimaisessa lainsäädännössä mukaan lukien Euroopan unionin antama jäsenvaltioita sitova sääntely.
Tutkimuksessa käytetään oikeusdogmaattisia eli lainopillisia menetelmiä, joilla selvitetään lainsäädännön sisältöä ja sen soveltamista käytännön tilanteissa. Analyysin kohteena on sekä kotimainen että Euroopan unionista (EU) tuleva lainsäädäntö. Tutkimuksessa käytetään myös oikeusvertailevia menetelmiä, joilla selvitetään eri lainsäädäntöjen eroja ja yhtäläisyyksiä. Vertailun kohteena ovat Suomen ja EU:n lainsäädäntö.
Tutkielman ensimmäisenä tutkimustuloksena on työkykyjohtamisen käsitteen rajaaminen koskemaan työnantajaa lainsäädännöllisesti pakottavia elementtejä. Näitä elementtejä ovat työnantajan työturvallisuusvelvoitteet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvovelvoitteet, velvollisuus järjestää työterveyshuolto sekä velvoite vakuuttaa työntekijä. Käsitteen rajaamisen jälkeen näiden velvoitteiden sisältöön ja erittelyyn perehdytään tarkemmin sekä kotimaisen että EU:sta seuraavan sääntelyn näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tutustutaan näiden velvoitteiden historiaan ja mahdollisiin tulevaisuuden kehityssuuntiin.
Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä, että työkykyjohtaminen on oleellinen osa työnantajan lakisääteisiä velvoitteita, ja sen tarkennettu rajaaminen näihin pakottaviin elementteihin on välttämätöntä selkeyden ja vastuiden ymmärtämiseksi. Työnantajan työturvallisuusvelvoitteet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, työterveyshuollon järjestäminen sekä työntekijöiden vakuuttaminen muodostavat lainsäädännöllisen perustan, johon työkykyjohtaminen lainsäädännön näkökulmasta nojaa. Tutkimustuloksista on myös pääteltävissä, että työnantajaan kohdistuvat vastuut tulevat tulevaisuudessa laajenemaan vähintäänkin tilanteissa, joissa uusia työntekijäryhmiä tuodaan työoikeudellisen sääntelyn piiriin.