Sosiaalityöntekijän osaamisalueet ja kehittämiskohteet sosiaali- ja kriisipäivystyksissä valmiuden ja varautumisen näkökulmasta

Abstract

Kiristynyt maailmantilanne ja globaalit uhat ovat muuttaneet turvallisuuskäsitystämme ja näiden myötä vaade varautumiseen ja valmiuteen on kasvanut yhteiskunnassamme. Sosiaali- ja kriisipäivystykset ovat osa hyvinvointialueiden valmiussuunnittelua ja niiden tulee varautua yhteistyössä muiden yhteistyöalueen hyvinvointialueiden kanssa häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Tämä vaikuttaa oleellisesti kyseisissä yksiköissä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden työn vaativuuteen ja työhön kohdistuviin osaamisvaatimuksiin. Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on vahvistaa tietopohjaa sosiaali- ja kriisipäivystystyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden työn osaamisvaateista sekä osaamisen kehittämiskohteista valmiuden ja varautumisen näkökulmasta. Tutkielman kohderyhmä koostu neljän hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystysten sosiaalityöntekijöistä. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua kyselyä, joka toteutettiin Webropol -kyselynä. Kyselyyn vastasi kymmenen sosiaalityöntekijää ja tutkimuksen aineisto muodostuu heidän vastauksissaan esiin tuomista näkemyksistä omasta osaamisestaan ja sen kehittämistarpeista. Tutkielma on laadullinen ja sen elementit koostuvat fenomenologis-hermeneuttisesta tutkimusperinteestä sekä kokemusnäkökulmasta. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistopohjaista kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tutkielman tuloksissa sosiaali- ja kriisipäivystystyössä vaadittu osaaminen varautumisen ja valmiuden näkökulmasta jäsentyy neljään eri osaamisalueeseen. Nämä osaamisalueet ovat johtamisosaaminen ja johtamiskyky, oma osaaminen, operatiivinen osaaminen sekä palvelujärjestelmä ja verkostotyön osaaminen. Nämä osaamisalueet voidaan nähdä myös mikro-, meso- ja makrotason osaamisvaateiden ja kehittämistarpeiden kautta. Sosiaali- ja kriisipäivystyksien sosiaalityöntekijöiden kiistattomana vahvuutena on kehittymisorientaatio, joka ilmenee halukkuutena ja itseohjautuvuutena lisäkouluttautumiseen ja käytännön harjoitteluun. Vahvuutena esille nousee myös vahva kriisityön osaaminen ja psykoedukatiivinen työote. Sosiaali- ja kriisipäivystyksillä on myös käytössä monipuolinen työkaluvalikoima, joka tukee työssä suoriutumista sekä työntekijöiden hallinnan tunnetta työssä. Vakiintumattoman käsitteistön selkiyttämisen tarpeen lisäksi lisäkoulutustarve kohdentuu ennen kaikkea johtamisosaamiseen sekä evakuointitilanteiden edellyttämään eritysosaamiseen. Tuloksia on mahdollista hyödyntää sosiaali- ja kriisipäivystystyön lisäkoulutussuunnittelussa ja uusien työntekijöiden perehdytys- ja rekrytointiprosesseissa sekä sosiaalityön yliopistokoulutuksen suunnittelussa. Tulokset myös lisäävät työntekijöiden omaa ymmärrystä ammatillisesta osaamisestaan sekä avaavat sosiaali- ja kriisipäivystyksien esihenkilöille, yhteistyökumppaneille tai muuten vain sosiaali- ja kriisipäivystystyöstä kiinnostuneille kuvaa työssä vaaditusta osaamisesta.