Lapsen edun ensisijaisuus ja oikeudenkäynnin julkisuus rikosprosessissa
Hyvärinen, Veera (2024-11-13)
Lapsen edun ensisijaisuus ja oikeudenkäynnin julkisuus rikosprosessissa
Hyvärinen, Veera
(13.11.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024112997992
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024112997992
Tiivistelmä
Oikeudenkäynnit ovat lähtökohtaisesti julkisia. Tämä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja yleisen julkisuusperiaatteen alaan kuuluva lähtökohta on yksi demokraattisen oikeusvaltion perusedellytys, jolla pyritään turvaamaan tuomioistuinten legitimiteetti sekä oikeudenkäyntien avoimuus ja läpinäkyvyys. Oikeudenkäynnin julkisuusperiaate ei ole kuitenkaan niin ehdoton, ettei sitä voitaisi tietyissä laissa säädetyissä tilanteissa rajoittaa. Tällaisena rajoitusperusteena tutkielmassa tutkitaan lapsen edun ensisijaisuuden periaatetta, joka on niin ikään olennainen kaikkea viranomaistyötä ohjaava ihmisoikeusperiaate. Nämä kaksi oikeusperiaatetta saattavat asettua ristiriitaan keskenään, kun samanaikaisesti pyritään turvaamaan lapsen etu ja yksityisyyden suoja sekä oikeudenkäynnin mahdollisimman laaja julkisuus. Tällöin on punnittava näiden kahden eri intressien välistä suhdetta ja keskinäistä painoarvoa kussakin yksittäistilanteessa.
Pro gradu -tutkielmani tarkastelun kohteena on lapsen edun ja oikeudenkäynnin julkisuuden välinen suhde rikosprosessin kontekstissa. Analysoin työssä lapsen edulle annettavaa merkityssisisältöä oikeudenkäynnin julkisuuden ja lapsen edun välisessä kollisiotilanteessa, ja pyrin jäsentämään sitä, miten lapsen edun periaate tulisi huomioida oikeudenkäynnin julkisuuden rajoittamisen kontekstissa. Tällaisen tulkintaehdotuksen määrittelemiseksi työssä tarkastellaan lähemmin lapsen etua ja yksityisyyden suojaa, rikosprosessin peruslähtökohtia sekä oikeudenkäynnin julkisuuslainsäädännön perusteita, jotta tuomioistuimen harkintaa ohjaavat tekijät pystytään sovittamaan asiayhteyteen mahdollisimman johdonmukaisesti ja ristiriidattomasti. Kyse on siten tasapainoilusta lapsen edun ensisijaisuuden sekä oikeudenkäynnin julkisuuden välillä ja näiden kahden periaatteen yhteensovittamisesta rikosoikeudenkäynnin kontekstissa. Tutkimusaihetta lähestytään ensisijaisesti oikeusdogmatiikan menetelmin.
Tutkielman keskeisenä havaintona on se, että lapsen edun ja oikeudenkäynnin julkisuuden välinen relaatio osoittautuu usein epämääräiseksi, konfliktiherkäksi, sekä jopa problemaattiseksi. Lisäksi havaitaan lapsen edulle annettavan tulkintamerkityksen vahva sidonnaisuus kontekstuaalisiin lähtökohtiin eli kunkin yksittäistapauksen erityisolosuhteisiin. Tutkielmassa tunnistetaan lapsen edun periaatteen prima facie -asema, mutta havaitaan, ettei lapsen edulle annettava merkityssisältö ole yksiselitteinen, eikä sille voida antaa niin absoluuttista merkitystä, että se kategorisesti ohittaisi keskeisen periaatteen oikeudenkäynnin julkisuudesta. Kyse on siten viime kädessä tapauskohtaisesta pro et contra -argumentaatiosta, jossa on huomioitava lapsen edun ohella myös muut perus- ja ihmisoikeudet, kuten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lopuksi tutkielmassa esitellään de lege ferenda -näkemyksiä tämän problematiikan selkiyttämiseksi sekä kotimaisten perusoikeuksien ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien harmonisoimiseksi.
Pro gradu -tutkielmani tarkastelun kohteena on lapsen edun ja oikeudenkäynnin julkisuuden välinen suhde rikosprosessin kontekstissa. Analysoin työssä lapsen edulle annettavaa merkityssisisältöä oikeudenkäynnin julkisuuden ja lapsen edun välisessä kollisiotilanteessa, ja pyrin jäsentämään sitä, miten lapsen edun periaate tulisi huomioida oikeudenkäynnin julkisuuden rajoittamisen kontekstissa. Tällaisen tulkintaehdotuksen määrittelemiseksi työssä tarkastellaan lähemmin lapsen etua ja yksityisyyden suojaa, rikosprosessin peruslähtökohtia sekä oikeudenkäynnin julkisuuslainsäädännön perusteita, jotta tuomioistuimen harkintaa ohjaavat tekijät pystytään sovittamaan asiayhteyteen mahdollisimman johdonmukaisesti ja ristiriidattomasti. Kyse on siten tasapainoilusta lapsen edun ensisijaisuuden sekä oikeudenkäynnin julkisuuden välillä ja näiden kahden periaatteen yhteensovittamisesta rikosoikeudenkäynnin kontekstissa. Tutkimusaihetta lähestytään ensisijaisesti oikeusdogmatiikan menetelmin.
Tutkielman keskeisenä havaintona on se, että lapsen edun ja oikeudenkäynnin julkisuuden välinen relaatio osoittautuu usein epämääräiseksi, konfliktiherkäksi, sekä jopa problemaattiseksi. Lisäksi havaitaan lapsen edulle annettavan tulkintamerkityksen vahva sidonnaisuus kontekstuaalisiin lähtökohtiin eli kunkin yksittäistapauksen erityisolosuhteisiin. Tutkielmassa tunnistetaan lapsen edun periaatteen prima facie -asema, mutta havaitaan, ettei lapsen edulle annettava merkityssisältö ole yksiselitteinen, eikä sille voida antaa niin absoluuttista merkitystä, että se kategorisesti ohittaisi keskeisen periaatteen oikeudenkäynnin julkisuudesta. Kyse on siten viime kädessä tapauskohtaisesta pro et contra -argumentaatiosta, jossa on huomioitava lapsen edun ohella myös muut perus- ja ihmisoikeudet, kuten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lopuksi tutkielmassa esitellään de lege ferenda -näkemyksiä tämän problematiikan selkiyttämiseksi sekä kotimaisten perusoikeuksien ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien harmonisoimiseksi.