Itsekriminointisuojan asema rikosoikeuden vastuuopissa : Perus- ja ihmisoikeussensitiivinen tutkielma itsekriminointisuojan rikosoikeussystematisoinnista

Abstract

Oikeusjärjestykseemme sisältyy tiedonanto- ja toimimisvelvollisuuksia, joiden noudattamista on tehostettu hallinnollisten pakkokeinojen lisäksi rikosoikeudellisin sanktioin. Tiedonanto- ja toimimisvelvollisuuksien laiminlyöntien rangaistavuus voi kuitenkin osoittautua rikosprosessissa ja rikosprosessin ulkopuolella perus- ja ihmisoikeutena pidettävän itsekriminointisuojan kannalta ongelmalliseksi, sillä itsekriminointisuojan mukaan ketään ei saa pakottaa tai painostaa aktiivisesti myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Varsinaisten syyllisyyskysymysten lisäksi itsekriminointisuojan asemalla vastuuopissa on oikeuskäytännössä havaittu olevan merkitystä ratkaistaessa osallisten rikosvastuukysymyksiä, esirikosta vaativien tunnusmerkistöjen täyttymistä sekä rikoksiin liittyviä vahingonkorvausvelvollisuuksia.

Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkökulmien perusteella itsekriminointisuojan voidaan ajatella ensinnäkin poistavan teon tunnusmerkistönmukaisuuden. Vaihtoehtoisesti voidaan katsoa, että itsekriminointisuojassa on kyse teon lainvastaisuuden poistavasta oikeuttamisperusteesta tai syyllisyyden poistavasta anteeksiantoperusteesta. Neljäntenä vaihtoehtona on esitetty tulkinta, jonka mukaan itsekriminointisuoja olisi rikoslain 5:7:n tarkoittama henkilöön liittyvä erityinen vastuuvapausperuste. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty myös näkemyksiä, joiden mukaan itsekriminointisuojaa tulisi lähestyä ennen kaikkea prosessioikeudellisena kysymyksenä. Kotimaista diskurssia itsekriminointisuojan sijainnista rikoksen rakenteessa on kuitenkin leimannut reaktiivisuus kotimaiseen ja ylikansalliseen oikeuskäytäntöön, jolloin itsekriminointisuojan perus- ja ihmisoikeusluonteen tarkempi ja systemaattisempi rikosoikeudellinen tarkastelu on jäänyt vähäiselle tasolle siitäkin huolimatta, että se on kehittynyt hajanaisesti kotimaisessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Tutkielman tarkoituksena on rikoslainoppia käyttäen selvittää, mikä merkitys itsekriminointisuojan perus- ja ihmisoikeusluonteelle tulisi antaa sijoitettaessa itsekriminointisuojaa rikosoikeuden systematiikkaan eli rikoksen rakennekaavion mukaisiin positiivisiin vastuuedellytyksiin ja negatiivisiin vastuuvapausperusteisiin. Itsekriminointisuojan perus- ja ihmisoikeussensitiiviseen rikosoikeussystematisointiin liittyy samalla myös oikeuslähde-, tulkinta- ja argumentaatio-opillisia kysymyksiä selvitettäessä sitä, että miten itsekriminointisuoja velvoittaa muodollisesti ja sisällöllisesti rikosoikeudellista vastuuta ratkaistaessa. Tutkielman johtopäätöksenä on, että vaikka itsekriminointisuoja tulisi hahmottaa ennen kaikkea rikosprosessuaalisena periaatteena, on sillä myös rikosoikeudellisaineellisena oikeutena aktiiviseen itsekriminointiin pakottavien käskynormien mukaisten tunnusmerkistöjen tulkintaa rajoittava vaikutus. Tietyissä tilanteissa itsekriminointisuoja vaikuttaa myös oikeuttamis- tai anteeksiantoperusteena. Yhteistä kaikissa itsekriminointisuojan soveltamistilanteissa kuitenkin on, että itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata epäasialliselta pakottamiselta rikoksesta epäillyn, syytetyn tai epäillyn tai syytetyn asemaan vaarassa joutuvan henkilön tahdonvapautta oman syyllisyytensä selvittämiseen myötävaikuttamisesta.