Smoking’s Impact on Pocket Closure after Non-Surgical Periodontal Treatment in Relation to Bleeding on Probing

Abstract

Objectives Our aim was to investigate the impact of smoking on pocket closure at six months after treatment of severe periodontitis, in relation to residual clinical inflammation.

Method and materials The clinical records of deep pockets (probing depth≥6 mm, n=984) in 46 individuals with periodontitis were analyzed. Following baseline clinical assessments (plaque index, probing depth, clinical attachment level, and bleeding on probing), non-surgical periodontal treatment was performed. Clinical assessments were repeated at 2 and 24 weeks after periodontal therapy. A logistic regression model using generalised estimation equations (GEE) adapting the cluster robust standard errors was performed to investigate potential associations between bleeding on probing and pocket closure at post-treatment 24 weeks.

Results Absence of bleeding at two weeks after non-surgical treatment related to pocket closure after six-months. Pockets that do not bleed neither at baseline nor two weeks (adjusted OR=3.3; P=0.014) and pockets of non-smokers (OR=6.32; P <.001) and females (OR=1.79; P =.022) associated with pocket closure at six months.

Conclusion Pocket closure is associated with being a non-smoker and the absence of inflammation after non-surgical periodontal treatment, which indicates the importance of smoking cessation and inflammation control in achieving optimal clinical outcomes.

Tämän opinnäytetyön aiheena on tutkia varhaisen ienverenvuodon muutoksen vaikutusta ientaskujen sulkeutumiseen tupakoivilla ja tupakoimattomilla potilailla. Inflammaatio on tärkeä vaihe infektion kontrolloimisessa haavan muodostumisen jälkeen, mutta näyttäisi siltä, että inflammaatiota ei tarvita kudoksen korjaamisessa. Päinvastoin tulehdussolujen väheneminen voisi jopa edistää haavan, kuten ientaskun paranemista. Työn tavoitteena onkin selvittää tupakoinnin vaikutusta taskujen sulkeutumiseen kuuden kuukauden jälkeen hoidosta suhteessa kahden viikon jälkeiseen inflammaation eli jäännösvuodon esiintymiseen vaikeaa parodontiittia sairastavilla henkilöillä.

Tutkimukseen otettiin mukaan yhteensä 46 vaikeaa parodontiittia sairastavaa potilasta. Kaikilta määritettiin ikä, sukupuoli, tupakointistatus, plakki-indeksi, ienverenvuotoprosentti, ientaskusyvyydet sekä kiinnityskadon määrä. Kliiniset parametrit mitattiin uudestaan vielä kahden ja 24 viikon kuluttua hoidosta. Kaikille potilaille suoritettiin kirurgiton parodontaalinen hoito. Päämuuttujaksi valittiin taskun sulkeutuminen (4 mm tai alle) kuuden kuukauden jälkeen ja selittäväksi tekijäksi ienverenvuodon muutos kahden viikon kuluttua hoidosta. Lisäksi tutkimuksessa otettiin huomioon muutamia sekoittavia tekijöitä, kuten sukupuoli ja ientaskun sijainti. Data analysoitiin käyttämällä logistista regressioanalyysiä.

Tutkimuksesta selvisi, että tupakoimattomilla ientaskut paranivat merkittävästi paremmin kuin tupakoitsijoilla (OR = 6,32; p <0,001). Kun kaikki sekoittavat tekijät otettiin huomioon, taskut, jotka eivät vuotaneet lähtötilanteessa tai kahden viikon kuluttua hoidosta, sulkeutuivat paremmin kuin taskut, jotka vuosivat ennen hoitoa sekä sen jälkeen (OR = 3,3; p = 0,014). Lisäksi naisilla taskut paranivat paremmin kuin miehillä (OR = 1,79; p = 0,022).

Yhteenvetona voidaan todeta, että tupakoimattomuus ja ientaskujen vuotamattomuus kahden viikon päästä hoidosta ovat yhteydessä ientaskujen paranemiseen. Siksi inflammaation kontrolloiminen leikkauksettoman parodontologisen hoidon aikana voi olla hyödyllistä hyvien hoitotulosten saavuttamisessa. Lisäksi hammaslääkärin tulee tarjota apua tupakoinnin lopettamiseen parodontologisen hoidon yhteydessä, sillä tupakointi heikentää paranemispotentiaalia.