Taiteen varjolla : Katseen ja kerronnan problematiikka elokuvassa Viimeinen tango Pariisissa ja romaanissa Last Tango in Paris

Abstract

Pro gradu -tutkielmani käsittelee taiteen varjolla tapahtuvaa katseen ja kerronnan problematiikkaa Bernardo Bertoluccin elokuvassa Viimeinen tango Pariisissa (1972) sekä Robert Alleyn romaanissa Last Tango in Paris (1973). Elokuvan pääosissa on Maria Schneider (1952–2011) ja Marlon Brando (1924–2004), jotka näyttelevät Jeannea ja Paulia, kahta toisilleen tuntematonta, jotka aloittavat rajun seksisuhteen. Analyysini keskittyy patriarkaalisiin valtarakenteisiin ja misogyniaan elokuvan teossa, sekä elokuvan ja romaanin tarinassa. Tutkimuksessani käytän feminististä kirjallisuuteen ja kulttuurintutkimukseen kuuluvaa emansipatorista tutkimusotetta. Lähdeteoksina hyödynnän Judith Fetterleyn teosta The Resisting Reader: A Feminist Approach to American Fiction (1978) ja Kate Millettin teosta Sexual Politics (2016), joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1969. Taide-elokuvan teoretisoinnissa käytän Henry Baconin teosta Audiovisuaalisen kerronnan teoria (2000). Elämäkerrallisuuden hahmottamisessa hyödynnän Päivi Kososen artikkelia ”Omaelämäkerta, muistelmat ja autofiktio tietokirjallisuuden rajatapauksina” (2023), Ida Henritiuksen artikkelia ”Elämäkerta: Kirjoittajan tulkinta toisen elämästä” (2023) ja Dorrit Cohnin teosta Fiktion mieli (2006). Tutkielmani osoittaa, että elokuvassa ja romaanissa on elämäkerrallisia fragmentteja, jotka kertovat Marlon Brandon elämästä. Tutkielmani kuitenkin osoittaa Bertoluccin väitteen vääräksi, että elokuva olisi dokumentti näyttelijöistään, koska elokuva ei kerro Maria Schneiderin elämästä edes fragmentein. Elokuvassa on monia taide-elokuvalle sopivia tunnusmerkkejä, mutta sitä ei voi arvostaa enää samalla tavalla sen misogyynisen tekotavan vuoksi, koska kaikki ei ole sallittua taiteen varjolla. Romaanin kertoja vahvistaa misogyniaa kuvaamalla Jeannen naiseksi, joka nauttii nöyryytyksistä ja väkivallasta, vaikkei Jeanne itse sano niin.