EU:n valtiontukisääntöjen asettamat reunaehdot kansallisten verohyvitysten myöntämiselle – tarkastelussa erityisesti suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvitys Suomessa

Abstract

Tässä tutkielmassa perehdytään EU:n valtiontukisääntöihin ja investointihyvitystä koskevaan lakiehdotukseen. Vaikka jäsenvaltioilla on laaja suvereniteetti välittömän verotuksen osalta, toimivat EU:n valtiontukisäännöt jäsenvaltioiden verotusvaltaa rajoittavana tekijänä, kun kyse on verohyvitysten myöntämisestä. Tutkielman tarkoituksena on luoda systemaattinen kuvaus ehdotetun investointihyvityslain oikeudellisesta kehyksestä EU:n valtiontukisääntöjen näkökulmasta. Tarkoituksena on ensinnäkin arvioida, millaisia reunaehtoja EU:n valtiontukisäännöt asettavat lainsäätäjälle yleisesti, kun kyse on verohyvitysten myöntämisestä ja miten kriisitilanteet voivat osaltaan vaikuttaa näiden reunaehtojen soveltamiseen. Reunaehtojen tarkastelun ohella tutkielmassa perehdytään investointihyvityksen myöntämistä koskeviin yleisiin edellytyksiin ja pyritään selvittämään, miten niitä tulisi tulkita EU:n valtiontukioikeuden mukaisesti. Tutkielmassa käytetään tutkimusmetodina lainoppia ja pyritään siten tulkitsemaan sekä systematisoimaan EU:n valtiontukisäännöistä aiheutuvia reunaehtoja ja investointihyvityksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä annettujen tutkimuskysymysten puitteissa.

Kun kyse on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä ”SEUT”) 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen valtiontukikriteerien soveltamisesta verohyvityksen muodossa myönnettyyn tukeen, aiheuttaa valikoivuuskriteerin arviointi eniten haasteita, sillä se edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa ja tarkastelun kohteena olevan jäsenvaltion verojärjestelmän yksityiskohtaista tuntemusta. Olennaista on erityisesti arvioida verohyvityksen aineellista valikoivuutta, sillä alueellinen valikoivuus ei lähtökohtaisesti tule Suomessa kyseeseen. Verohyvityksen ei-valikoivuuden voidaankin katsoa olevan olennaisin reunaehto, kun pohditaan, missä tilanteessa verohyvitystä ei voitaisi luokitella valtiontueksi. SEUT 107 artiklan 3 kohdan nojalla komissio voi kuitenkin tietyissä tilanteissa pitää verohyvitystä sisämarkkinoille soveltuvana, vaikka normaalitilanteessa se täyttäisi SEUT 107 artikla 1 kohdan mukaiset valtiontukikriteerit.

Koska investointihyvityksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä arvioitaisiin konsernitasolla, on arvioinnin kannalta erityisen olennaista määrittää samaan konserniin kuuluvat yhtiöt. Ehdotetun investointihyvityslain mukaisen konsernin määritelmän voidaan kuitenkin katsoa olevan EU:n valtiontukioikeudessa yleensä sovellettavaa yrityksen käsitettä suppeampi, sillä valtiontukioikeudessa yrityksen käsite ei ole sidottu tiettyjen ennalta määriteltyjen kriteerien täyttymiseen. Näin ollen yleisten edellytysten arvioinnissa tulisi ottaa huomioon myös valtiontukioikeudessa sovellettava laaja yrityksen käsite. Yhtiötä koskevien yleisten edellytysten osalta selvää on, että yrityksen vaikeuksissa olemista arvioidaan vain tuen myöntämisen hetkellä, eikä sitä seurata enää myöhemmin Verohallinnon toimesta verohyvityksen vähennysvaiheessa. Muiden edellytysten osalta avoimeksi jää kuitenkin esimerkiksi se, voisiko yhtiön asettaminen EU:n pakotelistalle tuen myöntämisen jälkeen johtaa tuen peruuttamiseen. Investointihankkeen osalta tulkinnallisia haasteita voi puolestaan nousta esiin töiden alkamisen käsitteen osalta, sillä se edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa investointihankkeen erityispiirteet huomioiden. Olennaista on arvioida, tekeekö toimenpide investointihankkeesta peruuttamattoman.