Narratiivinen tutkimus isyydestä : Isyys parisuhteessa ja parisuhteen jälkeen isien kertomana
Mero-Mäkinen, Leena (2025-03-31)
Narratiivinen tutkimus isyydestä : Isyys parisuhteessa ja parisuhteen jälkeen isien kertomana
(31.03.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041426421
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041426421
Tiivistelmä
Länsimaissa monet parisuhteet päättyvät eroon lasten ollessa alaikäisiä. Vanhempien parisuhteen päättyminen vaikuttaa väistämättä kaikkien perheenjäsenten elämään monella tavalla. Aihetta on tutkittu Suomessa usein lasten tai äitien näkökulmasta. Isyyden tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tässä pro gradu- tutkielmassa kuullaan isien kertomuksia isyydestä parisuhteen aikana sekä parisuhteen päättymisen vaikutuksista isyyteen.
Parisuhteen päättyminen on haastava elämäntilanne. Huoltajien pitää sopia lapsia koskevista asioista. Asioiden sopimiseksi saatetaan tarvita ulkopuolista apua. Tutkimuksessa saadun tiedon kautta pystytään tarjoamaan tähän elämäntilanteeseen tarpeenmukaisia ja vaikuttavia palveluita. Vanhemmuutta tukevien palveluiden tarjoaminen perhetilanteen muuttuessa on tärkeää lasten ja huoltajien hyvinvoinnin turvaamiseksi. Erityisen tärkeää se on lasten kannalta, jotta turvataan heidän oikeutensa molempiin vanhempiin.
Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa aineisto analysoidaan narratiivisella analyysimenetelmällä. Tutkielman näkökulmana on kokemusnäkökulma. Tutkielmassa käytetty aineisto on kerätty haastattelemalla teemahaastatteluna viittä eron kokenutta isää. Teemahaastattelu on menetelmänä joustava ja sopi hyvin aiheen tutkimiseen, koska haastateltava pystyy kertomaan oman narratiivinsa tutkittavasta aiheesta.
Tehdyn tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tutkielmaan osallistuneet isät ovat sitoutuneita isyyteen ja ovat aktiivisia omassa vanhemmuudessaan. Kaikissa tutkielmaan osallistuneiden isien perheissä eron jälkeen on valittu lasten huoltajuuden muodoksi yhteishuoltajuus. Elämäntilanteen mahdollistaessa asumisjärjestelynä on vuoroviikkoasuminen. Nämä valinnat konkretisoivat isien halun olla mukana lastensa elämässä. Isät kertoivat haastatteluissa, että he kokevat olevansa tasavertaisesti toisen huoltajan kanssa mukana lastensa elämässä. Isät kuvasivat, että heidän vanhemmuutensa on vahvistunut ja monipuolistunut parisuhteen päätyttyä. Isyyden monipuolistumiseen on vaikuttanut se, että parisuhteen aikana hyväksi koettu vanhemmuuden tehtävien jakaminen ei ole enää eron jälkeen ollut mahdollista. Vuoroviikkoasumisessa isän vastuu lapsesta omalla lapsiviikolla on lapsen kokonaisvaltaista asioiden hoitamista, huolenpitoa ja kasvattamista.
Tutkielman loppupäätelmänä on, että parisuhteen aikana aktiivisesti lapsiin ja perheeseen panostaneet isät haluavat olla parisuhteen päättymisen jälkeen tasavertaisesti toisen huoltajan kanssa mukana lapsen elämässä. Tutkielman mukaan toimiva yhteisvanhemmuus saavutetaan tilanteissa, joissa vanhemmat kykenevät sopimaan parisuhteen aikaiset erimielisyytensä tai ainakin sivuuttamaan ne. Näin he kykenevät toimimaan lapsen asioissa lapsen edun mukaisesti yhdessä toisen huoltajan kanssa. Suomessa käytössä oleva perheoikeudellinen järjestelmä ja sosiaalityö pyrkivät turvaamaan omalla toiminnallaan lapsen edun vanhempien erotessa. Nykyinen tukijärjestelmä on usein riittävä. Kaikissa, erityisesti riitaisissa, tilanteissa ulkopuolisen avun saaminen ei kuitenkaan aina ole ollut oikea-aikaista tai vaikuttavaa. Tukijärjestelmiä ja lainsäädäntöä olisi tarpeen kehittää niin, että siinä huomioitaisiin aiempaa paremmin kahden kodin asumisjärjestely ja riitaisat erot. Todetaan, että aihetta olisi tärkeää tutkia edelleen erityisesti näiden haasteellisten tilanteiden näkökulmasta ja saadun tiedon avulla pyrkiä kehittämään palvelujärjestelmää nykyistä toimivammaksi.
Parisuhteen päättyminen on haastava elämäntilanne. Huoltajien pitää sopia lapsia koskevista asioista. Asioiden sopimiseksi saatetaan tarvita ulkopuolista apua. Tutkimuksessa saadun tiedon kautta pystytään tarjoamaan tähän elämäntilanteeseen tarpeenmukaisia ja vaikuttavia palveluita. Vanhemmuutta tukevien palveluiden tarjoaminen perhetilanteen muuttuessa on tärkeää lasten ja huoltajien hyvinvoinnin turvaamiseksi. Erityisen tärkeää se on lasten kannalta, jotta turvataan heidän oikeutensa molempiin vanhempiin.
Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa aineisto analysoidaan narratiivisella analyysimenetelmällä. Tutkielman näkökulmana on kokemusnäkökulma. Tutkielmassa käytetty aineisto on kerätty haastattelemalla teemahaastatteluna viittä eron kokenutta isää. Teemahaastattelu on menetelmänä joustava ja sopi hyvin aiheen tutkimiseen, koska haastateltava pystyy kertomaan oman narratiivinsa tutkittavasta aiheesta.
Tehdyn tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tutkielmaan osallistuneet isät ovat sitoutuneita isyyteen ja ovat aktiivisia omassa vanhemmuudessaan. Kaikissa tutkielmaan osallistuneiden isien perheissä eron jälkeen on valittu lasten huoltajuuden muodoksi yhteishuoltajuus. Elämäntilanteen mahdollistaessa asumisjärjestelynä on vuoroviikkoasuminen. Nämä valinnat konkretisoivat isien halun olla mukana lastensa elämässä. Isät kertoivat haastatteluissa, että he kokevat olevansa tasavertaisesti toisen huoltajan kanssa mukana lastensa elämässä. Isät kuvasivat, että heidän vanhemmuutensa on vahvistunut ja monipuolistunut parisuhteen päätyttyä. Isyyden monipuolistumiseen on vaikuttanut se, että parisuhteen aikana hyväksi koettu vanhemmuuden tehtävien jakaminen ei ole enää eron jälkeen ollut mahdollista. Vuoroviikkoasumisessa isän vastuu lapsesta omalla lapsiviikolla on lapsen kokonaisvaltaista asioiden hoitamista, huolenpitoa ja kasvattamista.
Tutkielman loppupäätelmänä on, että parisuhteen aikana aktiivisesti lapsiin ja perheeseen panostaneet isät haluavat olla parisuhteen päättymisen jälkeen tasavertaisesti toisen huoltajan kanssa mukana lapsen elämässä. Tutkielman mukaan toimiva yhteisvanhemmuus saavutetaan tilanteissa, joissa vanhemmat kykenevät sopimaan parisuhteen aikaiset erimielisyytensä tai ainakin sivuuttamaan ne. Näin he kykenevät toimimaan lapsen asioissa lapsen edun mukaisesti yhdessä toisen huoltajan kanssa. Suomessa käytössä oleva perheoikeudellinen järjestelmä ja sosiaalityö pyrkivät turvaamaan omalla toiminnallaan lapsen edun vanhempien erotessa. Nykyinen tukijärjestelmä on usein riittävä. Kaikissa, erityisesti riitaisissa, tilanteissa ulkopuolisen avun saaminen ei kuitenkaan aina ole ollut oikea-aikaista tai vaikuttavaa. Tukijärjestelmiä ja lainsäädäntöä olisi tarpeen kehittää niin, että siinä huomioitaisiin aiempaa paremmin kahden kodin asumisjärjestely ja riitaisat erot. Todetaan, että aihetta olisi tärkeää tutkia edelleen erityisesti näiden haasteellisten tilanteiden näkökulmasta ja saadun tiedon avulla pyrkiä kehittämään palvelujärjestelmää nykyistä toimivammaksi.